Digipalveluja, kirjavinkkejä ja paljon muuta

Hyvällä lukutaidolla ja lukuharrastuksella on tutkitusti hyötyä koulussa ja elämässä menestymiseen sekä terveyteen ja hyvinvointiin. Lukutaidon merkitys on kasvussa myös yhteiskunnallisesti. Tieto ja jaetun informaation – myös valheellisen – määrä lisääntyy, toimintaympäristömme digitalisoituu ja vaatimukset lukutaidon osalta moninaistuvat. Yksi hyvän lukutaidon monista eduista on luovan ja analyyttisen ajattelukyvyn sekä ongelmanratkaisutaidon lisääntyminen.

Sievin kirjston kouluyhteyshenkilönä toimiva Niina Mella kertoo, että erilaiset etätapahtumat ovat toimintamuotoja, joita kirjastot ovat päässeet tarjoamaan ympäri Suomen uudessa poikkeustilanteessa.
-Esimerkiksi Oulussa etävinkkauksia kouluille on toteutettu läpi viime syksyn. Kirjoja siis vinkataan suoraan koululuokkiin valitun etäyhteyden kautta, niin että vinkkarit näkevät luokkaan ja oppilaat kirjastoon.

Sievissä kirjaston työntekijä Niina Mella ja Haapaveden Opiston opiskelija Veera Pirinen saivat testata nelosluokkalaisten vinkkausta kerran Leppälän koulun oppilaiden kanssa.
– Kokemus oli positiivinen ja sitä olisi mukava päästä toteuttamaan myös muihin kouluihin, Niina toteaa.
– Nelosluokkalaisten vinkkauspaketista löytyy jännitystä, eläintarinoita, huumoria ja fantasiaa, tietokirjoja unohtamatta.
Kirjaesittelyjen lomassa oppilaat pääsevät myös antamaan omat arvosanansa uutuuskirjoista poimituille lukunäytteille: ovatko pienet pätkät pettymyksiä, ihan kelvollisia vai nouseeko joku niistä suosikiksi?

Kirjasto palvelee Sievin kunnassa edelleen normaalein aukioloajoin. Nyt on kuitenkin myös hyvä aika tutustua kirjaston ilmaisiin e-palveluihin. Kirjaston e-palvelujen kautta voit lukea ja kuunnella kirjoja sekä sanoma- ja aikakauslehtiä, katsoa elokuvia tai osallistua kursseille.
– Näiden palvelujen käyttöön käyttöön tarvitaan nettiyhteyden lisäksi vain kirjastokortin numero sekä kirjastosta saatava nelinumeroinen PIN-koodi, Niina vinkkaa.

Lapsille ja nuorille löytyy e-kirjoja ja e-äänikirjoja Bibliosta, Ellibsistä ja OverDrivesta.
– Jälkimmäisessä ovat esimerkiksi luettavissa ja kuunneltavissa kaikki Harry Potter -kirjasarjan osat sekä suomeksi että englanniksi. Lehdistä Demi, Koululainen ja Kissafani ovat luettavissa eMagz-palvelussa. Rockway tarjoaa erilaisia laulu- ja soittokursseja suomen kielellä. Lasten ja nuorten elokuvia on katsottavissa Viddlassa, Niina opastaa.

Linkit palveluihin sekä käyttöohjeet löytyvät kätevästi sivulta https://tiekko.finna.fi/Content/ekirjasto

Kuva: Niina Mella toimii Sievin kirjaston kouluyhteyshenkilönä toimiva Niina Mella kannustaa tutustumaan kotikirjaston monipuolisiin palveluihin. – Kirjastosta voi myös aina pyytää neuvoa, Niina muistuttaa. Kuva: Tapio Romppainen