Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on kulunut kuin siivillä

IRA-MARIA Lahti vannoi lapsena opettajalleen, ettei ikinä alkaisi yrittäjäksi. Muuten suunnitelmat olivat kyllä selvät – ura parturi-kampaajana on ollut ykköstoive pienestä tytöstä asti. Opintojen myötä toteutuneen unelman lisäksi takana on myös ensimmäinen vuosi yrittäjänä omassa liikkeessä.
– Yrittäjäksi lähteminen oli sattumien summa. Halusin tehdä töitä itselleni, enkä toimia enää työntekijänä. Samalla liikkeen avaaminen Sieviin vähensi edestakaista ajelua Kokkolaan ja takaisin. Aika tuntui oikealta kun tämä tila vapautui, eikä päätös ole kyllä hetkeäkään kaduttanut, Ira-Maria kertoo.
– Yrittäjyys antaa mahdollisuuden hallita omia aikataulujani, ja voin yhdistää elämääni myös toisen minulle tärkeän asian, hevoset. Se tuo työlle hyvää vastapainoa, hän jatkaa.

VUOSI yrittäjänä on kulunut hurjaa vauhtia. Kesäkuusta asti samoista tiloista on voinut ostaa myös Juha Muhosen tarjoamia hierontapalveluita. Tulevan vuoden suunnitelmissa on muun muassa puoli vuotta kestävä värieksperttikoulutus. Ira-Maria odottaa sitä innolla, sillä värjääminen on yksi  hänen suosikkitöistään.
– Vaalentaminen, raidoitukset ja värjääminen on mieluisinta, tosin ei minulla varsinaisesti ole inhokkejakaan, hän kertoo nauraen. Tällä hetkellä halutaan pehmeää, kestävää ja helppohoitoista värjäystä, joka näyttää hyvältä vielä pidemmänkin ajan jälkeen.
– Ensimmäistä vuosipäivää on ollut kiva juhlia. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin uskollisille asiakkailleni, joiden kanssa vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa, Ira-Maria kiittää.

Kuva ja teksti: Hanna Kankaanpää