Joulutunnelma saapui laulaen

Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo! Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo, lauloivat pienet partiolaistontut hieman ujosti saapuessaan lyhtykulkueena torille, tuoden samalla aimoannoksen joulun tunnelmaa mukanaan.
Kunnanjohtaja Mauno Ranto lausui joulunavauksen tervehdyssanat ja hieman kunnan kuulumisia, mutta vasta teollisuuspuistosta tuttu Jarmo Pudas sai torilla joulunavausta viettäneet Sieviläiset yhtymään iloiseen huutoon, että joulupukki saatiin houkuteltua paikalle. Joulupukin matka tosin meinasi käydä hitaasti, sillä hän oli epäilemättä joulunavaukseen suosituin vieras. Pukki kertoi tulleensa paikalle helikopterilla, sillä Korvatunturilta katsoen säät olivat näyttäneet epävakaisilta Sievin suunnalla. Pukki pelasi siis varman päälle päästäkseen Sieviin ajoissa.

Valtuustosalissa järjestetyissä joulumyyjäisissä riitti vilskettä, välillä tungokseksi asti. Kaupaksi kävivät itse tehdyt lahjat ja joulumuistamiset, ja lähiseudun luonnontuotteet. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Sievin yhdistys jakoi lapsille joulukalentereita piirustusta vastaan. Osa oli valmistautunut joulukalenterin hankintaan jo useamman päivän ajan, mutta myöhäistä se ei ollut vielä paikanpäälläkään, jos sattui inspiraatio iskemään vasta viime hetkillä.
Joulumusiikkia tarjoili partiolaisten lisäksi seniorikuoro, joka kajautti tunnelmalliset joululaulut valtuustosalin parvekkeelta myyjäiskansan iloksi.
Ja tietenkin joulupuuro maistui, sitä olivat jakamassa MTK Sievin Merja ja Teijo Ruuttula.
Puuro valmistettiin keskuskeittiöllä Maitokolmion lahjoittamasta maidosta.

Perinteisen poniajelun sijasta tänä vuonna lapsille oli tarjolla Maria Juhalan rekikoirien kyytiä. Vauhdikas lenkki sai suut hymyyn ja yhteisesti ihmeteltiin mistä koirat tietävät, minne mennä.

Merja Ruuttula ja Pentti Hoffren jakoivat joulupuuroa.
Maria Juhalan rekikoirat tarjosivat lapsille vauhdikkaita kokemuksia.
Joulukalenterin sai lunastaa piirustusta vastaan.

Teksti: Hanna Kankaanpää
Kuvat: Hanna Kankaanpää