by KOULURUOKAA on tarjottu Suomessa yli 70 vuotta. Lounas on koululaisille ilmainen, ja kouluruokailun suunnittelussa noudatetaan kouluruokasuositusta, jonka on laatinut valtion ravitsemusneuvottelukunta. Kouluruokailu on puhuttanut paljon, niin ruuan laadun, määrän kuin hävikinkin suhteen. On etsitty syitä sille, miksi kaikki nuoret eivät syö, tai miksi ruokaa jää. Ratkaisuja on pyritty löytämään niin ruokailutilanteista kuin itse ruuastakin, mutta kokonaisuus ei ole ihan yksinkertainen.
Kouluruokailu on muutakin kuin pakollista tankkausta. Se on myös ravitsemusta, hyvien tapojen ja kulttuurin oppimista. Ruokailu on myös terveyttä ja jaksamista – on helppo ymmärtää, että hyvin syönyt oppilas jaksaa paremmin opiskella koko koulupäivän. Jos väliin jää pahimmillaan sekä aamupala, että lounas, on iltapäivästä vilu ja päänsärky todennäköisiä seurauksia.
VALTAKUNNALLISESTI on todettu, että oppilaat syövät parhaiten silloin, kun valvonta on aktiivista. Sievissä osa oppilaista syö ruokasaleissa ja osa luokissa, mutta myös täällä on selkeästi nähtävissä, että opettajien läsnäolo edistää oppilaiden syömistä.
– Yläkoulussa valvonta on erilaista, kuin alakoulussa, rehtori Kari Koivisto toteaa.
– Kun alakoululaisten kanssa yhdessä opetellaan esimerkiksi veitsellä ja haarukalla syömistä, on se vanhempien oppilaiden mielestä ehkä hieman painostavaa, hän pohtii.
– Huolestuttavan moni jättää kouluruuan väliin, kouluterveyskyselyssä noin 20 prosenttia sieviläisistä 8.-9.-luokkalaisista vastasi, että ei päivittäin syö. Sehän ei toki tarkoita että ei koskaan syö, mutta silti antaa osviittaa ongelman laajuudesta. Sievissä kuitenkin tilanne on kyselyn mukaan parempi kuin naapurikunnissa, Koivisto kertoo.
Sievissä opettajilla on valvonta jaettu vuoroihin, mutta koska ruokailu on tilan vaatimana porrastettu, on vaikea huomata ketä joukosta puuttuu. Selkeisiin syömishäiriötapauksiin puututaan, mutta syitä syömättömyyteen on muitakin. Esimerkiksi kiusaaminen on yksi vaikuttava tekijä, samoin sosiaaliset paineet. Ratkaisuja pyritään löytämään, mutta sitä ei voi ratkaista, mitä ei tiedä.
– Painetta voi tulla jopa siitä, kenen pöydässä istuu. Nuoret ovat herkässä iässä, Koivisto toteaa.
SIEVISSÄ on syksyn aikana tehty kaksi mittausta, joissa on kartoitettu hävikin määrää. Hävikki koostuu biojätteestä ja syömättä jääneestä, eli liian paljon valmistetusta ruuasta. Ensimmäisen mittauksen lopputulos oli se, että biojätettä asiakkaiden lautasilta tulee todella vähän, mutta ruokaa valmistetaan liian paljon.
– Ruokapalvelun kalleinta ruokaa on se, joka valmistetaan, mutta jota kukaan ei syö. Se on ensin ostettu, tehty, kuljetettu ja lopuksi vielä laitettava kierrätykseen, palvelupäällikkö Eija Kangasoja kertoo.
Syitä löytyi useampia. Ruokalistalla oli ruokia, joista ei pidetty, ja ruokaa tilattiin ja valmistettiin liikaa. Haasteena on ollut myös kouluruokasuosituksen mukainen kasvisruokapäivä kouluissa, sillä kaikki eivät ole kasvisruokaan tottuneet. Ongelma on sekin, että kaikkia aterian osia ei syödä – kun nugettien syöntiennätys on 27 kappaletta, on sanomattakin selvää, ettei sekaan paljoa mahdu perunoita tai salaattia.
– Mittausten tulosten perusteella on tehty korjausliikkeitä. Ruokalistaa on muutettu toivomusten mukaiseksi, esimerkiksi maksalaatikkoa ei enää tarjota ollenkaan. Kokolihaa syödään huonommin kuin jauhelihaa, makaronilaatikko on pysyvä kestosuosikki. Nämä huomioidaan ruokaa valmistettaessa. Myös ruokien reseptejä on muutettu vastaamaan paremmin kouluruokasuositusta. Ruokalistan lisäksi on kiinnitetty huomiota valmistettavan ruuan määrään. Esimerkiksi kouluille ja päiväkoteihin lähetetään ruokaa sen verran kuin kohteista tilataan, siten voidaan säätää valmistusta tarkemmin menekin mukaiseksi, Kangasoja kertoo.
Tulokset ovat silti olleet hyviä, sillä esimerkiksi Jussinpekan koulun ruokasalin 550 ruokailijalta tuli hernekeittopäivänä biojätettä noin 10 litraa, mikä käytännössä tarkoittaa paria ruokalusikallista per asiakas. Linjastolta ruokaa jäi viisi litraa.
14-henkisessä ryhmäpäiväkodissa biojätteen osuus oli kaksi desilitraa, ruokapalvelun osuus yksi litra. Pinaattikeittopäivänä hävikkiä ei tullut käytännössä lainkaan. Kovin paljoa tarkemmin ruokaa ei enää voi mitoittaa, sillä on etukäteen mahdotonta ennakoida, paljonko on esimerkiksi poissaolijoita tiettynä päivänä. Ruokaa kuitenkin valmistetaan siten, että jokainen voi syödä mahansa täyteen.
TILAUSMÄÄRIEN tarkentaminen on tuonut mukanaan myös ongelman. Hävikkiä minimoidessa huomattiin, että joillakin Sievin kouluilla ruokaa tilataan niin vähän, että oppilasmäärälle jaettuna yhden oppilaan annos on vain noin kaksi desiä keittoa. Ruokaa syödään niin vähän, että se hädin tuskin yltää minimiannokseen.
– Ilmiö on huolestuttava. Vaikka hävikkiä pyritään vähentämään, niin ruokapalvelun ensisijainen tavoite kuitenkin on saada asiakkaat syömään kaikki aterian osat. Mukaan kuuluu lämmin ruoka, salaatti, leipä, levite ja juoma, Kangasoja kertoo.
– On kaikkien aikuisten yhteinen asia kannustaa lapsia syömään koulupäivän aikana.
MUTTA mitä tapahtuu jäännösruualle, eli sille valmistetulle, jota kukaan ei ole vielä syönyt?
– Olemme kiinnittäneet siihen erityistä huomiota, ja ruokia on alettu hyödyntämään entistä enemmän. Esimerkiksi salaattia tarjoillaan seuraavana päivänä, samoin edellisen päivän ruokaa. Välillä jäännösruoka hyödynnetään muissa kohteissa päivällisellä, Kangasoja kertoo.
Perunoista tehdään paistinpottuja, ja hedelmiä voidaan tarjoilla myös seuraavana päivänä välipaloilla tai aamiaisella. Tasaisin väliajoin kysytään myös sitä, voisiko yli jäänyttä ruokaa ostaa myös kotiin?
– Julkisessa ruokapalvelussa myyminen on haaste. Ruokapakkauksiin pitäisi lisätä kaikki elintarvikelain vaatimat merkinnät. Elintarvikemäärärahat käytetään kuitenkin siten kuin on tarkoitettu: Ruokaa ei valmisteta niin, että sitä joudutaan ruokailujen jälkeen joko myymään tai antamaan eteenpäin. Se käytännössä lisäisi ruokapalvelun kustannuksia. Jos ruokaa myytäisiin, jäänyt ruoka tulisi jäähdyttää, pakata, tehdä asianmukaiset tuoteselostukset, jakaa ja rahastaa. Siten siihen tulisi lisäksi myös työntekijän työpanos, joka sekin maksaa, Kangasoja vastaa.
KESKUSKEITTIÖN vastaava ravitsemustyöntekijä Marika Huitula toteaa saman. Useimmat syövät hyvin ja yllättävän vähän Sievissä on niitä, joiden ateria koostuu näkkileivästä ja vesilasista. Palautetta keittiöön tulee jonkin verran, ja sitä otetaan mielellään vastaan. Myös toiveita saa käydä esittämässä. Ruokalista kiertää viiden viikon sykleissä, ja sitä muokataan myös toivomusten mukaan – tavoitehan on, että ruoka on paitsi suositusten mukaista, myös syöjilleen mieluista.
– Aiemmassa työpaikassani opettajat hajaantuivat oppilaiden sekaan syömään, ja siitä oli positiivisia kokemuksia. Vaikka kouluruokailu tapahtuu koulussa, on silti vastuuta myös kotona. Kannattaa koululaisilta kysellä mitä koulussa on syöty, sillä kotona ei välttämättä edes tiedetä, että ruokailu jää väliin. Sillä on kuitenkin iso merkitys jaksamiselle, Huitula kannustaa.
Koululla tarjotaan myös aamupalaa kahdeksalta kouluun tulleille, mikä on Huitulan mukaan ollut kiitettävän suosittu. Välillä aamupala on vain näkkäriä, mutta usein myös edelliseltä päivältä jäänyttä, kuten esimerkiksi hedelmiä, hyödynnetään aamiaisella. Koululounas on kuitenkin päivän tärkein ateria jaksamisen kannalta.
– Aina kannattaa tulla maistamaan ja edes katsomaan mitä on tarjolla. Meillä on kuitenkin monipuolinen salaattitarjonta, usein leipää, jogurttia tai hedelmiä lämpimän ruuan lisänä. Jokaiselle varmasti löytyy jotain syötävää, ja vähäkin maistaminen on eteenpäin, Huitula kannustaa.
Teksti: Hanna Kankaanpää
Kuvat: Hanna Kankaanpää
