Kuntaliiton ansiomerkit jaettiin Sievissä torstaina

Viime torstaina ennen valtuuston kokousta pidettiin juhlallinen tilaisuus, jossa palkittiin Kuntaliiton kultaisin ja hopeisin ansiomerkein 13 ansioitunutta kuntalaista. Kultainen ja hopeinen kunniamerkki myönnetään laajasta ja ansiokkaasta toiminnasta kunnan luottamuselinten puheenjohtajistossa tai vastuullisessa virassa tai toimessa. Kunniamerkit myöntää Kuntaliiton hallitus arvioiden merkin saajaehdokkaan toimintaa kokonaisuutena.
– Kiitos kaikkien palkittujen puolesta, Mauno Jussila lausui lyhyet kiitossanat.
– Sievissä on aina hoidettu asioita asioina turhia politikoimatta, joten täällä on ollut hyvä kaikkien kulkea samassa myötävirrassa. Valtuusto on parhaimmillaan leikkaus kuntalaisista, ja siksi olisi tärkeää saada jatkossa myös nuoret ja vanhat kiinnostumaan yhteisten asioiden hoidosta.

Kaikki palkitut:

Jussila Mauno, luottamushenkilö, kultainen 40 v.
Autio Anna-Liisa, varhaiskasvatus, kultainen 30 v.
Honkala Kari, koulutoimi, kultainen 30 v.
Hyvärinen Teemu, koulutoimi, kultainen 30 v.
Jakola Tuija, koulutoimi, kultainen 30 v.
Pekkanen Olavi, tekninen toimi, kultainen 30 v.
Rajala-Di Baldo Marjo, koulutoimi, kultainen 30 v.
Raudaskoski Eero, koulutoimi, kultainen 30 v.
Sikkilä Jari, koulutoimi, kultainen 30 v.
Toivola Antti, luottamushenkilö, kultainen 30 v.
Harjula Sari, varhaiskasvatus, hopeinen
Heiskanen Henry, tekninen toimi, hopeinen
Paananen Jouni, koulutoimi, hopeinen