Kansanedustaja Anu Vehviläisen vierailu Sieviin peruuntuu, ”Arki lapsen onneksi” -seminaarin järjestäminen epävarmaa

Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Anu Vehviläinen on perunut tulonsa Sieviin maanantaina. Vehviläisen oli tarkoitus osallistua kirjastossa pidettävään tilaisuuteen, jossa oli tarkoitus olla mukana myös kansanedustaja Pekka Aittakumpu ja Keskustan piirin puheenjohtaja Jussi Ylitalo. 

Hallituksen tuoreen ohjeistuksen mukaisesti tilaisuutta ei todennäköisesti järjestetä.
– Todella harmi, että näin on, mutta tämä on tilanteemme nyt, kunnanjohtaja Mauno Ranto toteaa.
– Harkitsemme myös vakavasti maanantain ”Arki lapsen onneksi” -seminaarin kohtaloa, ilmoittautuneita oli eilen jo seitsemänkymmentä. Tiedotamme lisää heti kun päätöksiä tehdään, Ranto lupaa.

Teksti: Hanna Kankaanpää