Sievin kunnanvaltuustossa oli eilen mielenkiintoinen ilta, kun illan pääaiheena olivat talousarvio ja tulevan vuoden verotus. Kiinteistöveron nostosuunnitelma poiki jo kuluneella viikolla vilkasta keskustelua, johon myös MTK-Sievi otti voimakkaasti kantaa vetoomuksellaan kiinteistöveron nostoa vastaan. Myös tuloveroprosentin nostopaineet aiheuttivat valtuustossa kuhinaa, sillä tiedossa on, että lähtökohta kunnan tulevan vuoden talousarvion laatimiselle on ollut pitkästi pakkasella. Tosiasia on sekin, että jostain kunnan pitäisi saada lisää tuloja kattamaan menot tai vastaavasti leikata kuluja vastaamaan tulojen määrää. Kunnanjohtaja Mauno Ranto muistutti, että ei ole järkevää lähteä suunnittelemaan valmiiksi alijäämäistä talousarviota, sillä on olemassa vielä toistaiseksi ennakoimattomia kulueriä, kuten erikoissairaanhoidon kustannukset, joihin ei kunta itse voi vaikuttaa.
Valtuusto päätti kuitenkin kokouksessaan, että sekä tulovero, että paljon keskustelua herättänyt yleinen kiinteistövero pidetään ennallaan. Keskustelussa koettiin tärkeänä, että kunta katsoo pidemmälle tulevaisuuteen ja tekee korotuspäätöksiä todelliseen tarpeeseen perustuen pitkällä tähtäimellä. Valtuutetut peräänkuuluttivat malttia päätöksentekoon. Kokouksessa todettiin, että Sievillä on varaa katsoa vielä tulevan vuoden ajan miten talous kehittyy, sillä tällä hetkellä epävarmuustekijöitä on liian paljon.
Lue koko juttu ensi keskiviikon Sieviläisestä!