Ville Järvinen aloitti Sievin kirkkoherrana

Sievin seurakunnan uudella kirkkoherralla on takanaan kiireisiä päiviä. – Aloitin lauantaina, paljon on neljän päivän aikana tutustumista riittänyt, mutta perusasiat on saatu nyt kuntoon aina tietoliikenneyhteyksiä myöten, Ville Järvinen toteaa hyvillä mielin.

Sieviin Ville tuli Seinäjoelta, jossa hän on toiminut seurakuntapastorina vuodesta 2016 alkaen vastaten muun muassa raamattupiirien organisoinnista ja yhteiskunnallisesta työstä.
-Yhteiskunnallinen työ on kokeileva työala, jonka puitteissa järjestimme seurakuntalaisten ja yhteistyökumppaneidemme kanssa esimerkiksi erilaisia tapahtumia. Yhtenä tällaisena kokeellisena tapahtumana toteutimme seurakunnassamme piknik-tilaisuuden, jonka yhteydessä grillasimme hävikkiruokaa, Järvinen jatkaa.
Evijärveltä syntyisin olevaa Villeä Sievissä avoinna oleva kirkkoherran paikka kiinnosti seurakunnan koon ja oman kotikunnan läheisen sijainnin vuoksi.
– Olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin. Ennen teologian opintoja toimin pari vuotta Evijärvellä suntiona. Vuosien varrella olen alkanut kaipaamaan pienempää työyhteisöä ja seurakuntaa, jossa ihmiset tulevat läheisemmiksi ja tutuimmiksi kuin suurissa seurakunnissa.

– Sievi on mielestäni juuri tällainen sopivan kokoinen kunta. Olen saanut Sievistä yrittäjähenkisen ja dynaamisen mielikuvan. Täällä asuvat ihmiset ovat yrittelijäitä sekä rohkeita toteuttamaan asioita, seurakuntalaiset aktiivisia ja seurakunnan työntekijät moniosaavia ammattilaisia.

Vaeltamalla luonnossa liikkumista ja valokuvausta harrastavan Villen toimi on määräaikainen kestäen ensi vuoden maaliskuuhun saakka. – Tulevana talvena on tavoitteena järjestää kirkkoherran vaalit, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Ville Järvinen miettii.