by – Kuulin kolmetoistavuotiaana suomalaisesta äitiyspakkauksesta. Se oli ensimmäinen syy kiinnostua Suomesta, sillä meillä ei ole tällaista hienoa järjestelmää, kertoo innostuneena 16-vuotias japanilainen vaihto-opiskelija Mana Shimauchi.
– Sitten näin todella kauniit revontulet televisiosta ja sanoin, että haluan nähdä ne vielä jonain päivänä omin silmin.
Mana saapui Suomeen viime vuoden elokuussa. Lähtiessään kesäisen kuumasta Nagoyan miljoonakaupungista hän yllättyi Suomeen saavuttuaan täällä jo alkaneesta syksystä. Lento ulkomaille oli hänelle ensimmäinen ja Mana itsekin myöntää olevansa rohkea uskallettuaan yksin maailmalle tuntemattomaan maahan.
Vaihto-oppilasjärjestö AFS:n kautta paikkakunnaksi valikoitui Sievi, josta Mana on kiitollinen.
– Halusin myös nähdä suomalaista luontoa ja se on toteutunut, hän iloitsee.
Sieviläisistä saattaa tuntua erikoiselta se, miten Mana on ihastunut peltomaisemiin: hän haluaa haastattelukuvan ehdottomasti otettavaksi ulkona osoittaen laajalla kädenliikkeellä miten hieno näky koulukeskuksen pihalta avautuu Järvikylän pelloille.
– Suurin ero on ollut se miten pieni ja hiljainen paikka Sievi on kotikaupunkiini Nagoyaan verrattuna. Täällä kuitenkin kaikki ovat olleet todella kivoja ja ystävällisiä. Isäntäperheeni on niin mukava, että en ole kokenut kertaakaan yksinäisyyttä, hän kiittelee.
Tällä hetkellä Mana asuu Jaana ja Jukka Jokitalon perheessä Jokikylällä. Hänelle on ollut tärkeää oppia tuntemaan mahdollisimman paljon suomalaisia.
– Käyn päivät normaalisti koulua lukiolla, jonka jälkeen menen kotiin. Vapaa-aika koostuu yhdessäolosta ja harrastamisesta isäntäperheen kanssa, englannin ja suomen kielten opiskelusta ja toisinaan käyn isäntäperheen siskoni kanssa Monitoimihallilla pelaamassa sählyä, Mana kertoo.
Yhtenä syynä Manan Suomi-kiinnostukselle oli suomalainen koulutusjärjestelmä, jota hän ihailee.
– En halunnut ainoastaan katsoa netistä, vaan tuntea ja nähdä omin silmin. Meillä Japanissa oppilaat eivät vielä käytä tabletteja ja tietokoneita, vaan kaikki kirjoitetaan paperille. Tapa puhutella opettajia on myös hyvin hierarkinen verrattuna suomalaiseen käytäntöön, Mana sanoo.
– Tullessani Suomeen en osannut juurikaan puhua englantia ja olin siksi hiljainen. Olen oppinut paljon tässä ajassa, Mana iloitsee.
– Japanissa englannin opiskelu alkaa varsinaisesti vasta yläasteella. Meille on tärkeää saada hyviä arvosanoja, mutta emme ole niin motivoituneita puhumaan englantia, hän kertoo.
– Nykyään kuitenkin ajatellaan, että englannin kielen opiskelu on se tärkein oppiaine koulussa.
Kysyttäessä Manalta mikä on paras paikallinen ruoka, vastaa hän selvällä suomen kielellä:
– Makaronilaatikko! Sekä Domino-keksit.
Myös kouluruokalistalta löytyvä broileripastavuoka saa suuret pisteet.
– Te syötte aina perunoita, hän naurahtaa viitaten havaintoonsa suomalaisten suosimasta ruoka-aineesta ja kertoo samalla kuinka pääosin raa’asta kalasta sekä riisistä valmistettavat sushi ja sashimi ovat hänen lempiherkkua kotimaassaan.
Japanissa Manaa odottavat vanhemmat, kaksi sisarusta ja ystävät, joihin hän on pitänyt yhteyttä videoiden ja kirjeiden välityksellä. Mana palaa kotimaahan kesäkuun aikana monta muistoa ja kokemusta rikkaampana. Revontulet hän on nähnyt kolmesti ja joulupukistakin on tullut jo vanha tuttu.
