Kirjaston syyslomakuulumisia

Sievin kirjasto palvelee syyslomaviikolla normaaliin tapaan. Myös kirjastoauto on liikkeellä. Lomaviikolla se ei pysähdy koulujen pihoissa, mutta kaikki muut pysäkit ovat aikataulun mukaisesti käytössä.

Syyslomalla on aikaa lukea. Kotona kannattaa järjestää yhteisiä lukutuokioita. Kaikenikäiset ihmiset kuuntelevat mielellään ääneenlukua. On myös hienoa vain kerääntyä yhteen niin, että kaikki lukevat itsekseen omaan kirjaansa. Yhteistä hiljaista hetkeä, jossa kuuluu vain sivun kääntämisen aiheuttama rapina, voisi kutsua vaikka lukujuhlaksi. Äänikirjat puolestaan voivat olla vaikka perheen automatkojen pelastaja.

Kirjastossa on kirjoja hyllyt täynnä. Jos on vaikea löytää kaikkien kirjojen keskeltä niitä kaikkein kiinnostavimpia, kannattaa katsoa, mitä näyttelyhyllyissä ja uutuushyllyissä on. Esittelyhyllyihin nostetaan jollakin tavalla ajankohtaisia tai suositeltavia kirjoja lainattavaksi. Aina voi tietysti myös kysyä apua henkilökunnalta. Mukavia luettavia pienille alakoululaisille on vaikka Prinsess Pikkiriikin kesä (Hannele Lampela). Vauhdikasta kirjaa lukiessa voi muistella vaikka mennyttä kesää. Monista sarjoista on tullut uusia osia, esimerkiksi alakouluikäisten seikkailusarjan Etsivätoimisto Henkka ja Kivimutkasta kertovan rikossarjan uusin osa Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja hitonmoinen lohisoppa kertoo kalastuksesta.

Kun on aikaa lukea, kannattaa tarttua myös vanhempiin ja hyväksi koettuihin kirjohin. Muumikirjoista on tullut uusia painoksia. Samoin Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoista ja Pekka Töpöhännistä samoin.

Lasten kanssa voi lukea myös uusia tietokirjoja. Uutuuskirjoista esimerkiksi Sankaritarinoita nuorista nuorille on Kallion ilmaisulukion oppilaiden kirjoittama valikoima, jossa esitellään nuorten valitsemia erilaisia sankarihahmoja, kuten Greta Thunberg ja Anne Frank. Kirjan teksistä huomaa, että se on nuorten kirjoittama. Johanna Harkkilan Matkani futaajaksi – juniorijalkapalloilijan kirja tarjoaa jalkapalloon junnufutaajan jalkapallon. Ilari Aallon Jatulintarhoja ja hiidenkiukaita – nuoren arkeologin on hyvä johdatus esihistorian maailmaan. Sen jälkeen lasten kanssa voi keskustella vaikka Kiurunkankaasta.

Kirjojen avulla voi myös matkustaa. Karo Hämäläisen uutuuskirja Tampereen Linna tutustuttaa paitsi Tampereen kaupunkiin myös kirjailija Väinö Linnaan. Ella ja kaverit -sarjan uusin osa Ella ja kaverit hiiohoi (Timo Parvela) kertoo laivaristeilystä. Riikka Ala-Harjan Kahden isän Ebba kertoo leirikoulusta Saksassa.

Syyslomalla voidaan kokoontua vaikka koko perheen voimin lautapelin ympärille. Niitäkin on kirjastossa tarjolla. Pelejä voi tietysti halutessaan pelata myös kirjastossa. Esimerkiksi koota palapeliä.

Korona vaikuttaa edelleenkin kirjaston toimintaan. Pyrimme palvelemaan kirjastossa mahdollisimman turvallisesti. Siksi vain osa tietokoneista on käytössä, tarvittaessa kyllä avaamme useampiakin koneita käyttöön. Palvelutiskillä on pleksi asiakkaan ja henkilökunnan välillä, mikä kieltämättä joskus haittaa kuuluvuutta. Lainaaminen on turvallisinta ja helpointa itsepalvelulainausta käyttäen. Itsepalvelulainaus voi myös lapsille hauska tapahtuma. Ainakin toistaiseksi toivomme edelleenkin, että asiakkaat palauttavat kirjat palautusluukusta. Palautuksia seisotetaan pari päivää ennen kuin ne annetaan seuraavan asiakkaan käyttöön. Tästä on valitettavasti ollut seurauksena ylimääräisiä virheitä. Pyydämme kärsivällisyyttä. Kaikki virheet kyllä korjataan.

Tiistaina 20.10. klo 11.30 kirjastonhoitaja käy Sievin Perhepalvelukeskuksessa esittelemässä uutuuskirjoja pienten lasten vanhemmille. Esillä on sekä kuvakirjoja pienille lapsille että lasten kasvamiseen liittyviä aikuisten uutuuskirjoja. MK