Vestia Oy:n suunnitelmana Sievin hyötyjäteaseman muuttaminen itsepalveluasemaksi

Vestia Oy kehittää kuntalaisten jätehuollon palvelutarjontaa uudistamalla hyötyjäteasemaverkostoa kohti itsepalveluautomatisointia, jolla parannetaan nykyistä palvelun saatavuutta merkittävästi. Uudistamiseen liittyvän rakentamisen osalta asemakohtaisten investointien rahoitus on päätetty tehdä Kuntarahoituksen kautta hankittavalla lainoituksella. Rahoituksen osalta yhtiö tekee Kuntarahoitukselle asemakohtaisen lainahakemuksen aina kunkin sijainnin osalta.

Vestia Oy:n suunnitelmana on Mekaniikkatiellä sijaitsevan hyötyjäteaseman muuttaminen etäohjatuksi itsepalveluhyötyjäteasemaksi. Sievin kunnanhallitus käsitteli 15.3.2021 kokouksessaan Vestian Sievin kunnalta hakemaa takausta 724 000 euron suuruiseen lainaan.

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se myöntää täysimääräisen omavelkaisen takauksen Vestia Oy:n kuntarahoituksen lainalle määrältään724 000 €. Lisäksi vastavakuutena hyväksytään esitetty kiinteistökiinnitys 80% ja takausmäärästä peritään 0,5% vuosittainen takausprovisio.

– Automatisoidun hyötyjäteaseman on tarkoitus valmistua syksyllä, kunnanjohtaja Mauno Ranto kertoo.